perjantai 16. toukokuuta 2008

Etsiessäni netistä erilaisia tuotteita, olen viimeaikoina päätynyt usein erilaisille muoti- ja tyyliblogeille. Toisaalta olen iloinen, monia blogeja oli kiva selailla ja tämä tavallaan korvaa naistenlehdet, mutta jotain puuttui. Mietin, millaista tyyliblogia haluaisin lukea. Lopulta vastaus kirkastui: sellaista, joka kertoo minusta itsestäni!

Aion kokeilla, onko tämä hauskaa.
Aloitan muutamalla top 5 listalla.

Top viisi tyyliini vaikuttavaa asiaa (ei tärkeysjärjestyksessä, tarkoitus on palata näihin vielä):

1. Käytännöllisyys. Liikun nykyisin melkein aina pyörällä, ja tämä on otettava huomioon. Mukavuus on muutenkin tärkeää. Korkokengillä nilkkani nyrjähtävät helposti. Käyn mieluusti kaikenlaisilla tanssi- ja jumppatunneilla ja esimerkiksi 'Tanssi, jos osaat' sarjan treeni- ja koe-esiintymisasut ovat aika ihania. En pidä tekokuiduista. Palelen helposti.

2. Meksiko. Mieheni on meksikolainen, joten olen viettänyt melko paljon aikaa sielläkin, ja toisaalta miehen tyyli inspiroi. Suurin vaikutus on värikkyys, värikkäät talot, sisustus, vaatteet, maalaukset, korut... Anopillani on kaunis vakiintunut persoonallinen tyyli: perinteinen kirjailtu mekko, suurin osa valkoisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirkkaan turkoosi ja oranssi. Hänellä on aina valkoiset sandaalit ja yhteensopivat kaula- ja korvakorut. Anoppi on jo iäkäs, hänen hiuksensakin ovat valkoiset. Arvostan sitä, ettei hän yritä näyttää nuoremmalta tai hoikemmalta kuin on, vaan tyyli syntyy aidosta estetiikantajusta, arvokkuudesta ja luonnollisuudesta.

3. Silloin tällöin maku pettää. Olen syyllistynyt ylilyönteihin ja provosointiin. En kuitenkaan kadu tätä. Pidän myös sarjakuvista, scifista ja fantasiasta. Hienoja tyylijuttuja syntyy hyvän maun, tyylin ja muodin äärirajoilla, joten on ihan odotettavaa, että rajat joskus ylittyvät. Jollain tavalla pidän rajojen rikkomista itseisarvona. Tällä ajatuksella lohdutan itseäni nyt kun alan miettiä, olenko koskaan saanut aikaan mitään 'hienoa tyylijuttua'. (Kontekstualisointi: Olin nuori 80-luvulla. Tiedän, mikä on ylilyönti)

4. Toisaalta työhöni kuuluu välillä opettaminen, luennoiminen, esitelmöinti, konferenssit ja sen sellainen.
Julkinen esiintyminen on minusta itse asiassa enimmäkseen ihan kivaa, mutta silloin olo on varmempi asiallisena. Kiusaannun ja keskittymiseni häiriintyy, jos alan miettiä, pitääkö Yleisö pinkkiä Hello Kitty paitaani epäsopivana tiedenaiselle, tai säälivätkö nuoret opiskelijat tätiä, joka tunkee heidän trendireviirilleen.

5. Rahan puute. Kovin suuria summia en vaatteisiin, kenkiin, kosmetikkaan, koruihin, muuhun voi enkä halua laittaa. Shoppailu on harkittava tarkkaan, ALE ja UFF ovat varteenotettavia kirjainyhdistelmiä.

Lopuksi, Mika Waltarin sanoin:
"ihminen tarvitsee myös hiukan kaunista turhuutta"

Seuraavat listat käsittelevät hankintoja.


Ei kommentteja: